Kissan vegaaniruokavaliota kuulee usein perusteltavan sillä, ettei ole väliä, millaisista lähteistä ravintoaineet tulevat, kunhan kissa saa ruuasta kaiken tarvitsemansa. Se on toki totta, mutta vain teoriassa. Käytännössä asia ei ole aivan näin yksinkertainen.
Kissanomistajien tiedetään pääsääntöisesti haluavan ruokkia kissaansa terveellisesti ja optimaalisesti. Kissanruokapakkauksia tavatessa saattaa kuitenkin mennä pää pyörälle ja hyvin aikein liikenteessä olevakin kissanomistaja ajautua markkinointilauseiden vietäväksi.
Päätin ottaa kaksi kissojen märkäruokaa ja kaksi kuivaruokaa vertailuun ja käydä esimerkinomaisesti läpi, millaisiin asioihin kiinnitän huomiota kissanruokakaupoilla.
Lemmikinruokabisnestä, aivan kuin mitä tahansa kaupallista toimintaa, ohjaavat alati muuttuvat trendit.
Vuoden 2020 keskeisimpiä kissanruokatrendejä ovat niin kutsutut premium-tason terveysruoat. Yksi nouseva kissanruoan ostopäätöksiin vaikuttava ilmiö on antropomorfismi, eli eläimen ja sen tarpeiden rinnastaminen ihmiseen.