Olen saanut viime aikoina huomata, ettei se, että kalaankin sattuu, ole kaikille samanlainen itsestäänselvyys kuin minulle. Niinpä päätin tehdä paluun perusasioiden äärelle ja luoda pikakatsauksen kalan kipuun.
Riistavegaanius kuohuttaa. Se on herättänyt vilkasta ja paikoin kiihkeääkin keskustelua siitä, voiko eläimiä tarkoituksellisesti hyödyntävä ihminen kutsua itseään vegaaniksi. Entä kenellä ylipätään on valta määritellä mitä veganismi tarkoittaa ja kieltää toiselta oikeus itsensä ja identiteettinsä omaehtoiseen määrittelyyn?
Katsoin juuri Yle Areenasta tuoreen suomalaisen Kuningattaren kuolema -dokumenttielokuvan. Se käsittelee kasvinsuojeluaineiden vaikutuksia kimalaisiin. Dokumenttia on kritisoitu sekavuudesta, kimalaisyksilön kärsimyksellä mässäilystä sekä siitä, ettei se nosta riittävästi esiin pölyttäjien ahdinkoa maailmanlaajuisessa mittakaavassa. Katsoin dokumentin tietoisena sen osakseen saamasta kritiikistä, eli erityisen kriittiset lasit silmillä. En kuitenkaan voi yhtyä elokuvasta esitettyyn kritiikkiin oikeastaan miltään osin.
Korviini on kantautunut viestejä ihmisiltä, jotka epäröivät rahalahjoitusten tekemistä ukrainalaisten eläinten hyväksi, sillä eivät ole varmoja, kenelle tai mille taholle kannattaa tai uskaltaa lahjoittaa.
Katsoin Ylen tutkivan journalismin MOT-ohjelman jakson Loppuun pelatut ravihevoset. Vaikka koenkin olevani jo valmiiksi hieman keskivertojantteria paremmin perillä aiheesta, järkytyin silti. Raviurheilussa tuntuu olevan niin paljon suuria mätäpaiseita, että kun ne kaikki tässä nyt yksi kerrallaan puhkaistaan, niin näinköhän jää enää mitään jäljelle?