Olen saanut viime aikoina huomata, ettei se, että kalaankin sattuu, ole kaikille samanlainen itsestäänselvyys kuin minulle. Niinpä päätin tehdä paluun perusasioiden äärelle ja luoda pikakatsauksen kalan kipuun.
Riistavegaanius kuohuttaa. Se on herättänyt vilkasta ja paikoin kiihkeääkin keskustelua siitä, voiko eläimiä tarkoituksellisesti hyödyntävä ihminen kutsua itseään vegaaniksi. Entä kenellä ylipätään on valta määritellä mitä veganismi tarkoittaa ja kieltää toiselta oikeus itsensä ja identiteettinsä omaehtoiseen määrittelyyn?
Ruokaviraston mukaan Suomessa saadaan vuosittain saaliiksi noin 3-4 miljoonaa rapua. Ruokatietoyhdistyksen ja Raputietokeskuksen mukaan Suomessa myös kasvatetaan pienimuotoisesti rapuja syötäväksi. Puhumme siis vuositasolla valtavasta määrästä eläimiä.
Pienikokoisilla kaloilla on omat merkittävät roolinsa sekä ammatti- että vapaa-ajankalastuksessa.
Jokiin kutemaan kerääntyvät kuoreet ovat haluttua ja helppoa saalista oikeaan aikaan haavin kanssa paikalle osuvalle vapaa-ajankalastajalle. Muikku sen sijaan on sisävesiemme merkittävin ammattikalastuksen saaliskala, jota nostetaan ammattikalastajien toimesta vesistämme miljoonia kiloja vuodessa.
Pienten kalojen massakalastukseen liittyy merkittäviä yksilön hyvinvointiongelmia, kuten kalastustilanteessa syntyvät vauriot sekä massakalastuksesta käytännössä poikkeuksetta aiheutuva pitkittynyt ja tuskallinen kuolema.
Vuosi on taas vaihtumaisillaan ja uusi vuosi tullaan todennäköisesti jälleen kerran ottamaan vastaan ilotulituksen välkkeen ja paukkeen saattelemana. Siksipä haluaisinkin näin uudenvuoden kynnyksellä lausua teille sanasen ilotulitteista, niiden eläimille aiheuttamista hyvinvointiongelmista ja siitä, millainen määrä kärsimystä uudenvuoden viettoon mahtuu.