Riistavegaanius kuohuttaa. Se on herättänyt vilkasta ja paikoin kiihkeääkin keskustelua siitä, voiko eläimiä tarkoituksellisesti hyödyntävä ihminen kutsua itseään vegaaniksi. Entä kenellä ylipätään on valta määritellä mitä veganismi tarkoittaa ja kieltää toiselta oikeus itsensä ja identiteettinsä omaehtoiseen määrittelyyn?
Katsoin juuri Yle Areenasta tuoreen suomalaisen Kuningattaren kuolema -dokumenttielokuvan. Se käsittelee kasvinsuojeluaineiden vaikutuksia kimalaisiin. Dokumenttia on kritisoitu sekavuudesta, kimalaisyksilön kärsimyksellä mässäilystä sekä siitä, ettei se nosta riittävästi esiin pölyttäjien ahdinkoa maailmanlaajuisessa mittakaavassa. Katsoin dokumentin tietoisena sen osakseen saamasta kritiikistä, eli erityisen kriittiset lasit silmillä. En kuitenkaan voi yhtyä elokuvasta esitettyyn kritiikkiin oikeastaan miltään osin.
Ruokaviraston mukaan Suomessa saadaan vuosittain saaliiksi noin 3-4 miljoonaa rapua. Ruokatietoyhdistyksen ja Raputietokeskuksen mukaan Suomessa myös kasvatetaan pienimuotoisesti rapuja syötäväksi. Puhumme siis vuositasolla valtavasta määrästä eläimiä.
Korviini on kantautunut viestejä ihmisiltä, jotka epäröivät rahalahjoitusten tekemistä ukrainalaisten eläinten hyväksi, sillä eivät ole varmoja, kenelle tai mille taholle kannattaa tai uskaltaa lahjoittaa.
Katsoin Ylen tutkivan journalismin MOT-ohjelman jakson Loppuun pelatut ravihevoset. Vaikka koenkin olevani jo valmiiksi hieman keskivertojantteria paremmin perillä aiheesta, järkytyin silti. Raviurheilussa tuntuu olevan niin paljon suuria mätäpaiseita, että kun ne kaikki tässä nyt yksi kerrallaan puhkaistaan, niin näinköhän jää enää mitään jäljelle?
