Kuva: Egor Kamelev/Pexels | Kuvituskuva, kuvan susi ei liity tapaukseen.
Media ruokkii ja ylläpitää eri lähtökohdista tuotetun tiedon välistä tasapuolisuusharhaa antamalla suteen liittyvälle kokemusperäiselle tiedolle kohtuuttoman paljon kritiikitöntä palstatilaa.
Monetkaan suden “kannanhoidollista” metsästystä peräänkuuluttavat, julkisuudessa faktoina esitetyt argumentit eivät kuitenkaan kestä kriittistä tarkastelua tutkitun tiedon valossa. Kyse onkin ennen kaikkea faktojen kaapuun verhotuista mielipiteistä, eli misinformaatiosta.
Niin kauan kuin minussa henki pihisee, taistelen kaikin voimin misinformaatiota vastaan. Tällä kertaa ajattelin tehdä sen murtamalla muutaman yleisen suteen liittyvän myytin ja virheargumentin, joilla susien tappamista kuulee usein perusteltavan.
Väite 1: “Susi on menettänyt ihmisarkuutensa”
Ihmisen läheisyys vaikuttaa kiistatta suden käyttäytymiseen, mutta ei todennäköisestikään tavalla, jolla sen usein väitetään vaikuttavan.
Suomalaisen ja skandinaavisen suden kohdalla ihmisen läsnäoloon sopeutuminen ei nimittäin ole johtanut pelon tai arkuuden katoamiseen, vaan siihen, että susi on alkanut limittää oman liikkumisensa ihmisen liikkeiden mukaan, jotta todennäköisyys törmätä ihmiseen olisi mahdollisimman pieni.
Ihmisasutuksen liepeillä elävä susi liikkuu siis pääosin öisin, jolloin ihminen nukkuu. Susi saattaa myös esimerkiksi liikkua laajemmilla alueilla niinä vuodenaikoina, joina alueilla liikkuu vähiten ihmisiä.
Vaikka ihmisten asuttamalle alueelle leviävä susi saattaakin joissain määrin oppia sietämään ihmisen läheisyyttä, se välttelee kuitenkin esimerkiksi taloja ja isoja teitä. Vallitsevasta tilanteesta on siis vielä pitkä matka ihmisarkuuden ja -pelon täydelliseen menettämiseen.
Ihmisen käyttäytyminen vaikuttaa siihen, oppiiko susi liikkumaan pihoilla vai ei.
Väite 2: “Metsästys on välttämätöntä suden ihmisarkuuden palauttamiseksi”
Suden arkuutta voi periaatteessa lisätä metsästämällä rohkeita yksilöitä pois populaatiosta ja parantamalla siten arkojen yksilöiden lisääntymismenestystä. Siitä ei kuitenkaan löydy minkään valtakunnan näyttöä, että metsästämättä jättäminen tekisi sudesta automaattisesti vaarallisen.
Sen me sen sijaan tiedämme, että ihminen vaikuttaa omalla käyttäytymisellään siihen, oppiiko susi liikkumaan pihoilla vai ei.
Jos ihminen tarjoaa sudelle valmiiksi katetun buffet-pöydän esimerkiksi koirien tai lampaiden muodossa, susi hankkii tilaisuuden tullen ruokansa ihmiseltä, varsinkin jos sillä on pulaa luontaisesta saaliista. Etenkin kesyt lemmikkieläimet, kuten koirat, saattavat rohkaista sutta ihmisen pihapiiriin toimiessaan helppona saaliina ja ravinnonlähteenä. Susi oppii kuitenkin yhtä lailla myös olemaan liikkumatta ihmisten pihoilla ja lähtökohtaisesti tekeekin niin, jos siihen vain on mahdollisuus, eikä pihapiirissä ole mitään, mikä houkuttelisi sutta luokseen.
Vallitsevassa suden ”kannanhoidollista” metsästystä peräänkuuluttavassa susikeskustelussa korostetaankin nähdäkseni turhan paljon arkuuden perinnöllistä komponenttia. Siinä, millaiseksi suden käyttäytyminen lopulta muodostuu on perinnöllisten ominaisuuksien ohella kyse myös ympäristötekijöistä ja opitusta käyttäytymisestä, joissa ihmisellä on keskeinen rooli.
Ihmisen pihapiiristä napattu saalis muodostaa suomalaissuden ruokavaliosta häviävän pienen osan.
Väite 3: “Metsästys on ainoa tehokas keino suojata koirat ja kotieläimet sudelta”
Yksi tehokkaimmista tavoista suojata lampaat ja muut kotieläimet sudelta on sähköistetty petoaita tai olemassa olevien valmiiden sähköaitaratkaisujen tuunaaminen lippusiimojen avulla sutta karkottaviksi.
Myös laumanvartijaeläimistä, kuten laumanvartijakoirista, on tilallisten keskuudessa saatu hyviä kokemuksia.
Suden pihoista viemien koirien määrä taas on saatu laskuun ihan vain sillä, että ihmiset ottavat koiransa yöksi sisälle. Lisäksi pihapiirissä olevia koiria voi suojata aidoilla siinä missä muitakin ihmisen hoidossa olevia muunlajisia.
Metsästystilanteeseen liittyvän suden ja koiran ei-toivotun kohtaamisen välttämiseen ja koiran suojaamiseen sudelta on niin ikään olemassa kosolti keinoja, jotka eivät edellytä suden tappamista. Näihin keinoihin kuuluu muun muassa koiran liikkeiden tarkka seuraaminen, koiran pitäminen lähellä itseä, vahvan luoksetulon kouluttaminen sekä koiran suojaaminen susiliivillä.
Ruokaviraston vuosina 2015-2023 tutkimista 43:sta pihalla vierailleesta sudesta 20 % kärsi vanhoista ampumavammoista.
Ruokaviraston vuosina 2015-2023 tutkimista 43:sta pihalla vierailleesta sudesta 20 % kärsi vanhoista ampumavammoista. Jos ammutuksi tuleminen ei tapa, se aiheuttaa sudelle sen verran vakavia fyysisiä vammoja ja haasteita, että sen kyky hankkia ravintonsa luonnosta heikkenee. Tällainen susi saattaakin hakeutua helpon aterian toivossa ihmisen pihapiiriin.
Suomen kaltaisessa harvaan asutussa maassa suden ruokavalio koostuu lähtökohtaisesti valtaosin luonnonvaraisista saaliseläimistä. Susi tuntuu muutenkin suosivan ennen kaikkea luonnonvaraisia saaliseläimiä. Ihmisen pihapiiristä napattu saalis muodostaa suomalaissuden ruokavaliosta häviävän pienen osan. Se unohdetaan suden “kannanhoidollista” metsästystä peräänkuuluttavissa julkisissa kannanotoissa kuitenkin säännönmukaisesti mainita.
Käsitys sudesta villinä erämaan asukkina on kulttuurimme tuotosta, eikä perustu suden tosiasiallisiin ominaisuuksiin.
Väite 4: “Susi kuuluu Suomen luontoon, muttei ihmisten pihoille”
Käsitys sudesta villinä erämaan asukkina on kulttuurimme tuotosta, eikä perustu suden tosiasiallisiin ominaisuuksiin.
Luonto suurpeitoineen edusti ihmiselle pitkään hallitsematonta luonnonvoimaa, johon tappamisen ei koettu tehoavan. Joissain vaiheessa ajattelutapamme kuitenkin muuttui ja aloimme ajatella voivamme hallita luontoa elollisineen. Susi hävitettiin 1800-1900-luvun taitteessa lähes kokonaan pois Suomen alueelta. Jäljelle jääneet yksilöt ajettiin erämaahan. Suomen alueelle muodostui niin kutsuttu “susiraja”, jonka yli tulleet sudet tapettiin armotta. Samalla syntyi käsitys sudesta ja erämaasta erottamattomana yhdistelmänä.
Käsityksellä sudesta villinä erämaan asukkina on kuitenkin hyvin vähän tekemistä suden todellisten ominaisuuksien kanssa. Todellisuudessahan susi on käyttäytymiseltään sangen joustava opportunisti, joka sopeutuu kyllä tarpeen vaatiessa elämään ihmisenkin läheisyydessä.
Se, että sudesta tehdään havainto ihmisen lähellä, ei tee sudesta epänormaalia.
Käyttäytymisen joustavuus on lajin säilymisen kannalta tärkeää, jotta lajilla on parhaat mahdolliset edellytykset selviytyä muuttuneessa ympäristössä. Se, että suden sietokyky ihmistä kohtaan on kasvanut, on siis melko luonnollinen seuraus ihmisen ja suden elinalueiden risteämisestä. Se, että susi sietää ihmistä, ei kuitenkaan ole synonyymi ihmisarkuuden menettämiselle.
Suden toivottaminen erämaahan pois ihmisen lähettyviltä ei nykymaailmassa muutenkaan välttämättä onnistu, sillä ihminen on levittäytynyt käytännössä kaikkialle. Suomen ollessa harvaan asuttu maa, löytyy jokaisesta Suomi-neidon niemestä ja notkelmasta vähintään yksi ihmisen rakentama tönö asukkaineen. Sellaista koskematonta erämaata, jossa sudella on kosolti tilaa kirmata, ei ole olemassa. Niinpä on aina jossain määrin mahdollista, että ihmisen ja suden polut risteävät.
Se, että sudesta tehdään näköhavainto ihmisen lähellä, ei tarkoita, että sudessa olisi jotain vikaa, tai että se käyttäytyisi jotenkin epänormaalisti. Päinvastoin, susi käyttäytyy täysin lajilleen tyypillisesti, mutta vastoin sitä odotusta ja käsitystä, mikä meillä on sudesta ja sen normaalista käyttäytymisestä.
Susi lähestyy ihmistä aniharvoin aggressiivisesti.
Väite 5: “Susihavaintojen määrän lisääntyminen tarkoittaa susien aiheuttamien vaarojen ja haittojen lisääntymistä”
Susihavainnon tekeminen ihmisasutuksen lähellä ei automaattisesti tarkoita, että sudesta olisi vaaraa. Monesti ihmisasutuksen läheltä tehdyt havainnot tarkoittavat esimerkiksi talvella lumeen painuneiden tassunjälkien havaitsemista. Susi on siis todennäköisesti liikkunut ihmisasutuksen lomitse ihmisen ollessa nukkumassa ja jättänyt jälkeensä vain vanan tassunjälkiä.
Susi on saattanut esimerkiksi käyttää ihmisen rakentamia pihateitä öisillä retkillään reviirinsä poikki. Koska ihminen ei ole ollut tilanteessa läsnä, ei susi myöskään ole ollut tietoinen siitä, että on osunut lähelle ihmistä. Tällöin sillä, että susi on kulkenut juuri ihmisasutuksen liepeillä, ei ole ollut sudelle itselleen minkäänlaista merkitystä suuntaan taikka toiseen. Suden läpikulkumatkasta ei tällaisissa tapauksissa myöskään välttämättä aiheudu ihmiselle sen kummempaa haittaa, ellei jälkien havaitsemisesta aiheutunutta mielipahaa lasketa.
Mitä kohtalaisen aktiivisesti ihmiskontaktiin hakeutuvan arktisen suden osalta tiedetään, se lähestyy ihmistä aniharvoin aggressiivisesti. Ihmiseen kohdistuva aggressio onkin sudelle epätyypillistä käyttäytymistä ja saattaa kummuta esimerkiksi raivotaudista.
Euroopassakaan susi ei lähtökohtaisesti ole ihmiselle vaarallinen, vaan välttelee ihmistä ja pyrkii lähinnä poistumaan paikalta kohdattaessa. Niiltä osin kun eurooppalaisen suden tiedetään hyökänneen ihmisen kimppuun, on rabieksella ollut osuutta asiaan valtaosassa tapauksista.
Suomi on rabies-vapaa maa, joten riski joutua raivotautisen suden raatelemaksi on meillä erityisen pieni.
Niinpä väite, jonka mukaan tehtyjen susihavaintojen määrän perusteella voisi tehdä aukottomia johtopäätöksiä suden aiheuttamista vaaroista ja niiden mittakaavasta, ei yksinkertaisesti kestä lähempää kriittistä tarkastelua.
Nykymuotoisessa susinarratiivissa mättää se, että ihmiselle kuuluva vastuu konfliktin ratkaisusta kaadetaan kerta toisensa jälkeen täysmittaisesti suden niskaan.
Nykymuotoisessa susinarratiivissa mättää se, että ihmiselle kuuluva vastuu konfliktin ratkaisusta kaadetaan kerta toisensa jälkeen täysmittaisesti suden niskaan, ja sillä yritetään oikeuttaa suden tappaminen.
Fakta on kuitenkin se, että ihminen yhtäältä houkuttelee omalla toiminnallaan sutta pihapiiriinsä opettaen sen hankkimaan ravintonsa ihmiseltä, ja toisaalta päästää koiransa juoksemaan valtoimenaan suden reviirille ilman suojaa ja välitöntä valvontaa. Perinteisen susinarratiivin mukaan surun murtama ja vihainen ihminen vaatii ison pahan suden päätä pölkylle koiransa, lampaansa tai vasikkansa koettua kohtalonsa suden kynsissä.
Tämä vihan, pelon ja kostonhimon sumentama narratiivi jättää tavan takaa kertomatta, että tapahtumien kulku on suoraa seurausta ihmisen omasta käyttäytymisestä. Sen sijaan se korostaa suden röyhkeyttä, pahuutta, julmuutta ja säälimättömyyttä, ikään kuin ne kuuluisivat suden lajityypillisiin ominaisuuksiin. Kun sudesta on ensin maalattu ilmestyskirjan peto, sen tappaminenkin saadaan kuulostamaan hyvältä idealta jos ei muuten, niin ainakin omissa korvissa.
Peräänkuulutan ihmisen vastuuta suden syyllistämisen ja vastuuttamisen sijaan. Ihmisen tulisi aseen kantamisen sijaan oppia kantamaan vastuu omista teoistaan ja niiden seurauksista.
Tekstiä muokattu 12.12.2024: Lause “Jos ihminen tarjoaa sudelle valmiiksi katetun buffet-pöydän esimerkiksi koirien tai lampaiden muodossa, susi oppii taatusti hankkimaan ruokansa ihmiseltä.” → muutettu muotoon: “Jos ihminen tarjoaa sudelle valmiiksi katetun buffet-pöydän esimerkiksi koirien tai lampaiden muodossa, susi hankkii tilaisuuden tullen ruokansa ihmiseltä, varsinkin jos sillä on pulaa luontaisesta saaliista. Etenkin kesyt lemmikkieläimet, kuten koirat, saattavat rohkaista sutta ihmisen pihapiiriin toimiessaan helppona saaliina ja ravinnonlähteenä. ” Lisäksi suden luonnonvaraisia saaliseläimiä koskevaa kappaletta täydennetty lauseella “Susi tuntuu muutenkin suosivan ennen kaikkea luonnonvaraisia saaliseläimiä.” Lähdeluetteloa täydennetty näiltä osin.
Tekstiä muokattu 8.12.2024: Lisätty kappale suden ihmiseen kohdistaman aggression harvinaisuudesta Euroopassa. Lähdeluetteloa niin ikään täydennetty näiltä osin. Lisäksi ensimmäinen arktisilla alueilla elävää sutta koskeva virke poistettu virheellisen asiayhteyden vuoksi.
Lähdetiedot
Timothy Barry, Eliezer Gurarie, Farid Cheraghi, Ilpo Kojola & William F. Fagan (2020). Does dispersal make the heart grow bolder? Avoidance of anthropogenic habitat elements across wolf life history. DOI: https://doi.org/10.1016/j.anbehav.2020.06.015
David Carricondo-Sanchez, Barbara Zimmermann, Petter Wabakken, Ane Eriksen, Cyril Milleret, Andrés Ordiz, Ana Sanz-Pérez & Camilla Wikenros (2020). Wolves at the door? Factors influencing the individual behavior of wolves in relation to anthropogenic features. DOI: https://doi.org/10.1016/j.biocon.2020.108514
Sammeli Heikkinen – vihrealanka.fi (2018). Klisee erämaiden arasta pedosta ei ole totta – miten susi saisi olla susi? Julkaistu: 5.3.2018
Sammeli Heikkinen – vihrealanka.fi (2013). Jos susi ei pelkää, ihminen pelkää enemmän. Julkaistu: 13.8.2013
Juha Hiedanpää & Outi Rantamäki (2015). Suden kanssa. Lapin yliopistokustannus 2015
Tarja Hiltunen – yle.fi (2021). Laama on lammasvahtina lauhkea, mutta ärhäkkä lauman puolustaja petojen hyökätessä – aseena kuusi terävää taisteluhammasta. Julkaistu: 14.7.2021
Ilpo Kojola, Ville Hallikainen, Kari Mikkola, Eliezer Gurarie, Samuli Heikkinen, Salla Kaartinen, Ari Nikula & Vesa Nivala (2016). Wolf visitations close to human residences in Finland: The role of age, residence density, and time of day. DOI: https://doi.org/10.1016/j.biocon.2016.03.025
Marko Korhonen – eralehti.fi (2022). Laamat vartioivat lampaita WWF:n luontolivessä Salossa. Julkaistu: 17.8.2022
Annaelina Kotilainen (2021). Laumanvartijaeläinten käytön lisääminen Suomessa. WWF 2021
lifewolfalps.eu (n.d.). “Are wolves aggressive?”
Heta Lähdesmäki (2020). Susien paikat – Ihminen ja susi 1900-luvun Suomessa. Nykykulttuurin tutkimuskeskuksen julkaisuja 127, Jyväskylän yliopisto
Heta Lähdesmäki (2020). Käsitys häirikkösudesta syntyi 1900-luvun lopulla. Teologia.fi/Teema 2020/3: Uskonto ja eläimet. Julkaistu: 6.10.2020
Heta Lähdesmäki – politiikasta.fi (2017). Ihmisen ja suden suhde: Konflikteista kanssakäymiseen. Julkaistu: 21.4.2017
Ulf Marquard-Petersen (2022). Behaviors of High Arctic Wolves in Response to Humans. ARCTIC. 75. 378-389. 10.14430/arctic75966.
Vanessa Meier, Georg Leitinger, Janette Walde & Erich Tasser (2024). Wolf-related damage in livestock management: Long-term data analyses in Saxony, Germany. DOI: https://doi.org/10.1016/j.gecco.2024.e03031
Minna Nyrhinen-Blazquez – wwf.fi (2022). Koirista on hyötyä petovahinkojen torjumisessa, kertovat karjatilalliset WWF:n kyselyssä. Julkaistu: 8.3.2022
Jani Pellikka (2022). An evaluation report on the best damage mitigation practices used in wolf conservation. SusiLIFE-hanke
Maria Rautio-Runeberg – wwf.fi (2021). Laamat lampaiden vartijoina – laumanvartijaeläimistä apua lammastilojen suurpetotorjuntaan. Julkaistu: 15.7.2021
Ilka Reinhardt, Petra Kaczensky, Jens Frank, Felix Knauer & Gesa Kluth (2020). How to deal with bold wolves. DOI: http://dx.doi.org/10.19217/skr577
Minna Rosvall – yle.fi (2022). WWF:n Luontolive todisti Salossa, että laama vartioi ja suostuu elämään lampaiden rinnalla. Julkaistu: 26.8.2022
Wilma Ruohisto – is.fi (2024). Asiantuntija kertoo, mitä ei missään nimessä saa tehdä, jos kohtaa suden. Julkaistu: 11.9.2024
Maaret Räsänen – tapiolary.com (2020). VIERASKYNÄ Tappamisen paradoksi: ihmisarkuus ja sen menettäminen. Julkaistu: 1.3.2020
Markku Sandell – yle.fi (2020). Tutkija: Kärjistynyt susikeskustelu on historiatonta. Julkaistu: 13.1.2020
susilife.fi (2024). Susi ja metsästyskoira – miten pienentää vahingon riskiä? Julkaistu: 9.10.2024
susilife.fi (2023). Ilman petoaitoja lammaslaidunnus olisi monella alueella mahdotonta. Julkaistu: 5.9.2023
susilife.fi (2020). Suden käyttäytymisen tuntemisesta on etua vahinkojen ehkäisyssä — petoaidoilla hyviä tuloksia. Julkaistu: 12.3.2020
susilife.fi (2020). Tehokkain tapa ennaltaehkäistä susivahinkoja on yhdistellä suojauskeinoja. Julkaistu: 19.5.2020
susilife.fi (n.d.). Teemat: vahinkojen ennaltaehkäisy
suurpedot.fi (n.d.) Vahinkojen ehkäisy
Johanna Talasterä – yle.fi (2022). Laumanvartijat vähentävät petovahinkoja, vahvistaa tutkimus – koira karkottaa sudet ja hälyttää kotiväen sairaan lampaan avuksi. Julkaistu: 8.3.2022
Jouni Tikkanen – suomenluonto.fi (2020). Seitsemän käsitettä jotka susipuhetta seuraavan täytyy ymmärtää. Julkaistu: 29.1.2020
Mari Tikkunen – susilife.fi (2020). Laumanvartijakoirat suojelevat eläintiloja susilta. Julkaistu: 24.8.2020
Pauliina Tolvanen – yle.fi (2024). Susien koirille aiheuttamien vahinkojen määrä lisääntyi viime vuonna – tiheimmällä susiseudulla vahinkoja sattuu yllättäen vähemmän. Julkaistu: 10.1.2024
Tuulikki Viilo – maaseuduntulevaisuus.fi (2020). Sopisiko aasi puolustamaan Suomessa karjaa susilta? Maailmalla pitkäkorvaisia laumanvartijoita käytetään laitumilla suojana koirapetoja vastaan. Julkaistu: 17.11.2020
M. Zanni, R. Brogi, E. Merli & M. Apollonio (2023). The wolf and the city: insights on wolves’ conservation in the anthropocene. DOI: https://doi.org/10.1111/acv.12858
Lue myös: Jätetään Keravan susi rauhaan
Kirjoittajan tulisi tutustua hieman koiraeläinten oppimismalleihin ennen kuin kirjoittelee …..
Opiskelen tällä hetkellä eläinten käyttäytymisen asiantuntijaksi ja koirien käyttäytyminen ja oppimismallit tulevat sitäkin kautta melko tutuiksi, kiitos vain. 🙂
Vmp
Ok. 😀
Eiköhän olisi parasta jättää nämä yksipuoleiset julkaisut julkaisematta. Näissä on kannanotto vain yhdeltä näköulmalta kirjoitettu. Selkeästi tekstissä paistaa tietämättömyys ja ihmisten syyttely. Viittaa vihapuheeseen.
Moikka, tekstin lopusta löytyy kattava lähdeluettelo, mihin sanomiseni perustan. Ikävää, jos se tuntuu sinusta vihapuheelta.
Miten näette tämän lainauksen?
”Wolves indeed exploit anthropogenic features only when the risk of mortality due to human presence becomes a background noise and the human environment becomes favourable from a feeding opportunity perspective (Muhly et al., 2019).” Lainaus on suoraan artikkelista: https://zslpublications.onlinelibrary.wiley.com/doi/10.1111/acv.12858
Eikö tuossa sanota sitä samaa, että jos susia ei haluta ihmisten vaikutuspiiriin ja ihmisten kanssa vuorovaikutukseen enemmälti, niin susien tappaminen on ne pitää kauempana? Että tulevat pihapiirehin vain jos niitä ei tapeta.
Tuossa mainitsemassasi artikkelissa sanotaan myös mm.
”Since risk-enhancing human behaviours are often the main cause of human-predator conflicts (Penteriani et al., 2016), where wolves are recovering after decades of absence it is necessary to encourage an appropriate behaviour of citizens, including a proper management of possible food items as garbage (Mohammadi et al., 2019) and domestic pets (Bassi et al., 2021).”
Eli ihmisen käyttäytyminen on usein ihmisen ja petoeläimen välisen konfliktin pääsyy. Niinpä on tärkeää rohkaista kansalaisia konflikteja ehkäisevään toimintaan, sisältäen mahdollisten ravinnonlähteiden, kuten roskien ja lemmikkieläinten pitämisen poissa suden ulottuvilta.
Hoitoon menet tänään
Flunssassa olen, joten sen ajattelin kyllä hoidattaa pois. Noin muuten, en koe tarvetta, kiitos vain. 🙂