Kuva: dendoktoor/pixabay.com | Kuvituskuva
Toimittaja Miia Lahtinen on Hevosurheilu-lehden 8.6.2022 ilmestyneessä numerossa julkaistun Turha vallankumous -kolumninsa (vain tilaajille) sävystä päätellen närkästynyt suomalaiseen hevoskulttuuriin pesiytyneen väkivaltailmiön pöydälle nostavasta Hevosväkivallankumous-kampanjasta.
Lahtinen kirjoittaa kolumnissaan Hevosväkivallankumous-kampanjan pyrkivän rakentavaan keskusteluun, mutta oikeasti lähinnä vain ruokkivan hevosihmisten välistä vastakkainasettelua.
Tähän väliin todettakoon, että Hevosväkivallankumous-kampanja ei suinkaan ole vain pyrkinyt, vaan myös onnistunut herättämään runsaasti asiallista ja rakentavaa keskustelua hevosalalla jylläävän väkivaltailmiön tiimoilta. Lahtisen kolumnin kaltaiset negatiivisten tunteiden vallassa kirjoitetut ulostulot edustavatkin selvää vähemmistöä kampanjan ympärillä käytävässä julkisessa keskustelussa.
Lahtinen väittää ponilapsen vaaleanpunaisen raipan olevan “Hevosväkivallankumoukselle” uusia väkivaltaisia hevosihmisiä luova väkivallan tiara. Kyllä, lapsen käteen annettu raippa on – väristä riippumatta – potentiaalinen väkivallantekoväline, jos lapsen “ponikasvatuksesta” vastaavat aikuiset opettavat lasta käyttämään sitä sellaisena.
Lahtinen tuleekin ehkä tietämättään johdattaneeksi meidät Hevosväkivallankumouksen ytimeen ja keskeisimpien kampanjateemojen pariin. Kampanjan puitteissa kun muun muassa tarkastellaan eettisesti kestävää hevosalan yritystoimintaa ja määritellään sille selkeät päämäärät ja tavoitteet, joita kohti jokainen hevosalan toimija voi omalta osaltaan halutessaan pyrkiä.
Lahtisen kolumnista ei taida löytyä montaakaan virkettä, jossa ei esiintyisi tavalla tai toisella virheellisiä tai harhaanjohtavia väittämiä, ennakkoluuloihin perustuvia oletuksia tai ihan puhtaita argumentaatiovirheitä. Lupasin itselleni, etten tee vastineestani Lahtisen kolumnia pidempää, joten jätän näiden virheväittämien käsittelyn suosiolla tähän. Luotan siihen, että valveutuneet ja nykyaikaiset hevosihmiset huomaavat ne itsekin ja suhtautuvat kolumniin samanlaisella huvittuneella ihmetyksellä kuin minäkin.
Lahtisen sanomisia tähän loppuun kuitenkin vielä sen verran oikaistakoon, että Hevosväkivallankumousta peukuttava ratsastaja ei suinkaan ole yksinkertainen, sinisilmäinen tai asioihin perehtymätön. Hevosväkivallankumous-kampanjaa peukuttavat ne hevosharrastajat ja -ammattilaiset, joiden silmät (siniset tai eivät) ovat auenneet ja jotka ovat alkaneet tarkastella ihmisen ja hevosen välisiä vuorovaikutustilanteita hevosenkin näkökulmasta.
Jos tämä Lahtisen kolumni ei hevosiin kohdistuvaa väkivaltaa koskevalle keskustelulle muuta annakaan, niin ainakin se kertoo siitä, että kampanja resonoi ja herättää ajatuksia erilaisissa hevosihmisissä. Se ei ole laisinkaan huono asia.
Kirjoittaja on Hevosväkivallankumous-kampanjan visuaalisesta ilmeestä vastaava eläinten hyvinvointiasioihin erikoistunut Art Director, viestinnän asiantuntija ja pitkän linjan hevosihminen.
Lue myös: Journalismin ihmiskeskeinen etiikka ja case Hevosurheilu-lehti