Kuva: Gerhard P./pixabay.com | Kuvituskuva | Kuuntele teksti ääneen luettuna täällä (Spotify)
Tässä kirjoituksessa pohditaan, ruokkiiko yhteiskunnallinen somevaikuttaja someraivoa? Onko hän vastuussa viestiensä mahdollisista vaikutuksista ja jos, niin kenelle? Lisääkö moraalinen someraivo ihmisryhmien välistä vastakkainasettelua? Kuka poliittisen ja yhteiskunnallisen somekeskustelun sävyn ja suunnan loppupeleissä edes määrää ja miten siihen voi itse yrittää vaikuttaa?
Tuoreen tutkimuksen mukaan sosiaalinen media ruokkii moraalista raivoa ja muuttaa poliittisen keskustelun sävyä pikkuhiljaa aggressiivisemmaksi.
Tutkimuksessa moraalinen raivo määritellään seuraavasti:
- Henkilö kokee moraaliaan loukatun.
- Tämä herättää hänessä vihan, inhon tai halveksunnan kaltaisia negatiivisia tunteita.
- Siitä seuraa tietynlaisia reaktioita, kuten koetun väärintekijän syyttämistä, vastuuttamista tai rankaisunhalua.
Tutkimuksessa somessa saadun positiivisen palautteen havaittiin toimivan vahvisteena, eli palkitsevan käyttäjää. Mitä enemmän ärhäkkä tviitti sai tykkäyksiä ja uudelleenjakoja, sitä todennäköisemmin tviitin lähettäneen käyttäjän postaukset alkoivat pikkuhiljaa saada entistäkin ärhäkämpiä sävyjä.
Tviitin saamalla positiivisella huomiolla on suurin vaikutus sellaisiin poliittisesti maltillisiin käyttäjiin, joiden seuraajat ovat niin ikään poliittisesti maltillisia. Tässä saattaakin piiliä syy siihen, että jotkut alkujaan maltilliset ryhmät radikalisoituvat.
Tutkimuksessa ei oteta kantaa siihen, onko someraivon lisääntyminen hyvä vai huono asia, sillä se voi periaatteessa olla kumpaa tahansa.
Parhaimmillaan moraalinen someraivo toimii väärinkäytösten ja väärintekijöiden ilmiantamisen käynnistävänä ja mahdollistavana voimana. Toisaalta keskustelut tapaavat somessa kuitenkin myös taantua ja ajatua herkästi täysin väärille urille.
Tutkijat haluavatkin kiinnittää huomiota ennen kaikkea siihen, kuinka some muokkaa käyttäytymistämme minkä tahansa sosiaalisen vuorovaikutustilanteen tapaan.
Tutkijoiden mukaan moraalisen someraivon voimistuminen on selvää seurausta someyritysten suosimista bisnesmalleista, jotka perustuvat käyttäjien reaktioiden määrään ja laatuun.
Somen merkitystä ei muutenkaan käy kiistäminen, sillä nykypäivänä poliittista ja yhteiskunnallista keskustelua käydään suurissa määrin nimenomaan siellä.
Siksi onkin hyvä tiedostaa somepalveluita tarjoavilta teknologiayrityksiltä löytyvän vaikutusvaltaa siihen, millaiset yhteiskunnalliset liikkeet menestyvät ja mitkä eivät.
Havaintoja elävästä elämästä
Olen pannut merkille, että kritiikkiä muodossa tai toisessa sisältävät postaukseni herättävät ihmiset reagoimaan, kommentoimaan ja jakamaan. Positiivis- tai neutraalissävytteisemmät viestit jäävät sen sijaan usein selvästi vähemmälle huomiolle.
Mielestäni julkisessa kritiikissä, epäkohtien esilletuomisessa tai moraalisen raivon ilmaisemisessa itsessään ei välttämättä ole mitään pahaa. Kriitikon tulee vain tunnistaa ja tiedostaa vastuunsa viestiensä mahdollisista seurauksista.
Onkin tärkeää pohtia, mitä tai ketä kritisoi, ja miten kritisoi. Kritiikin tyylin ja siihen liittyvien toimintatapojen tulee mielestäni määräytyä esimerkiksi sen perusteella, onko kritiikin kohde yksittäinen henkilö, vai kasvoton organisaatio.
Lisäksi olen huomannut, ettei nykyajan someviestinnässä voi olla herättämättä tunteita, enkä tietenkään halua siihen missään nimessä pyrkiäkään. Tunteilla kun on merkittävä rooli ihmisen henkilökohtaisessa muutoksessa. Lisäksi tunteen voidaan katsoa joissain määrin myös täydentävän ja tehostavan tietopohjaisen viestinnän vaikutusta.
Tähän liittyen lienee kuitenkin syytä pohtia, millaisia tunteita haluan ihmisissä herättää, millaiseen toimintaan heitä kannustaa ja käykö viestintätyylini yksiin näiden tavoitteiden kanssa?
Kriittisestä ja kyseenalaistavasta luonteenlaadustani huolimatta kun en missään nimessä halua kyynistyä tai profiloitua pelkäksi ränttääjäksi. Haluan siis ehdottomasti myös antaa kiitosta ja kehuja aina, kun koen siihen olevan vähänkään aihetta.
”Koen kritiikin kohdistamisen yksittäisiin nimettyihin henkilöihin vievän monessa tapauksessa huomion ja keskustelun painopisteen väärään paikkaan.”
Rakentavan julkisen kritiikin antaminen ei ole maalittamista
Kuten sanottu, ärhäkän tviitin saamien tykkäysten ja uudelleenjakojen on tosiaan havaittu lisäävän tviittaajan ärhäkkyyttä.
En koe tämän kuitenkaan pätevän omalla kohdallani, sillä olen päinvastoin tullut koko ajan varovaisemmaksi ja tietoisemmaksi aktiivisten, sitoutuneiden ja osallistuvien seuraajien määrän kasvun myötä lisääntyneistä toimintani potentiaalisista seurauksista ja siihen liittyvästä vastuusta.
Olen esimerkiksi melko tarkka siitä, milloin mainitsen kritiikkini kohteen nimeltä. Monesti tarkoitukseni kun on kritisoida ennen kaikkea ilmiötä, eikä niinkään siihen liittyvää yksittäistä henkilöä. Joskus ilmiö kuitenkin kulminoituu henkilöön ja silloin koen oikeudekseni, tai suorastaan velvollisuudekseni, tuoda henkilön nimen esiin. Noudatan nimien esilletuomisessa kuitenkin aina harkintaa ja teen päätökset tapauskohtaisesti.
Tällöin kyse ei mielestäni ole maalittamisesta, vaikka joskus olen sellaisiakin syytöksiä osakseni saanut.
En nimittäin esimerkiksi koskaan kehota seuraajiani massaviestipommittamaan yksittäisiä henkilöitä. Jos olenkin joskus pyytänyt ihmisiä jakamaan kritiikkiä sisältäviä postauksiani ja tägäämään kritiikin kohteen mukaan, on kyse aina ollut organisaatioista.
Olen myös kannustanut ihmisiä ihan yleisellä tasolla antamaan palautetta somessa tai muualla havaitsemastaan epäkohdista. Mielestäni olen tässäkin yhteydessä aina korostanut asiallisen ja rakentavan palautteenantotyylin merkitystä ja suositellut palautteen antajia pidättäytymään asiattomuuksista ja menemästä henkilöön.
En myöskään kehota tai kannusta ketään vihapuheeseen. En mielestäni tuota vihapuhetta itsekään, vaan yritän omalla esimerkilläni parhaani mukaan luoda ja ylläpitää asiallista ja rakentavaa, joskin toki myös kriittistä, keskustelukulttuuria.
Koen muutenkin kritiikin kohdistamisen yksittäisiin nimettyihin henkilöihin monessa tapauksessa vievän huomion ja keskustelun painopisteen väärään paikkaan. Usein kyse kun lienee huomattavasti yhden ihmisen tekoja ja toimintaa laajemmista ilmiöistä. Keskittyminen yhden yksittäisen henkilön toiminnan äänekkääseen ruotimiseen jättää koko laajemman ilmiön helposti varjoonsa. Se ei mielestäni pitkällä tähtäimellä välttämättä ole todellisen muutoksen edistämisen kannalta parasta.
Oman kriittisen someviestin julkaisuista aiheutuvia seurauksia lienee käytännössä mahdoton täysin ennakoida, saatikka edes yrittää kontrolloida. Viesti kun voi somessa lentoon lähtiessään aiheuttaa myös sellaista negatiivista toimintaa, joiden aiheuttaminen ei ole missään määrin ollut alkuperäisen viestin julkaisun tarkoitus. Näitä tilanteita voi omalla toiminnallaan toki pyrkiä välttämään mahdollisimman pitkälle, mutta aina se ei kaikista varotoimenpiteistä huolimattakaan onnistu.
Onko siis vain hyväksyttävä, että lähettäessäni viestini maailmalle, se alkaa elää omaa elämäänsä? Elämää, johon minä en enää julkaisun jälkeen välttämättä voi vaikuttaa, vaikka se poikkeaisi rajullakin tavalla siitä elämästä, jonka minä olin viestilleni sitä laatiessani ja julkaistessani kaavaillut?
Dialogia eläinten ehdoilla
Pyrin siis aina olemaan asiallinen ja rakentava. Vaikka kritiikkini sisältäisikin moraalisen raivon piirteitä, pyrin aina perustelemaan kritiikkini mahdollisimman hyvin ja listaamaan syitä, miksi jokin teko on herättänyt minussa tarpeen kritisoida sitä julkisesti.
Pyrin mahdollisuuksien mukaan myös ymmärtämään syitä ja vaikuttimia kanssani eri tavalla ajattelevien ja toimivien ihmisten toiminnan ja tekojen taustalla sekä tarkastelemaan asioita myös hieman objektiivisemmin.
Ensisijainen tavoitteeni ei missään nimessä ole aiheuttaa mielipahaa. Koen kuitenkin, etten voi antaa pelon siitä, että joku saattaa pahoittaa mielensä sanomisistani, määrätä toimintaani liiaksi. Jos muiden miellyttämisestä muodostuu toimintaa pääasiallisesti ohjaava tavoite, tulee todennäköisesti kadottaneeksi eläinten äänen, ja siinä sivussa oman itsensä.
Kaikkia ei muutenkaan voi miellyttää, vaikka kuinka yrittäisi. Siksi olen tullut siihen tulokseen että sen on riitettävä, että olen rakentava, asiallinen, perustelen sanomiseni asianmukaisesti, seison sanojeni takana, ja olen tarvittaessa totta kai myös valmis korjaamaan mahdolliset virheeni avoimesti ja läpinäkyvästi.
Tässä kun on kyse ennen kaikkea eläimistä ja asioiden ja ilmiöiden tarkastelusta niiden näkökulmasta. Jos antaisin konsensushakuisuuden ja ihmisten mielipiteiden ohjata liikaa omia tekemisiäni, ne ajautuisivat nopeasti ihmisryhmien väliseksi ihmiskeskeiseksi hymistelyksi, jossa ei olisi eläinlähtöisyydestä tietoakaan. Silloin kaikelta toiminnaltani putoaisi pohja.
Pyrin siis totta kai aina vastavuoroiseen dialogiin ja rakentavaan vuorovaikutukseen, mutta eläinten ehdoilla. Parhaimmillaan se johtaa hedelmällisiin ja hyvässä hengessä käytyihin keskusteluihin minun ja kritiikin kohteen tai muiden kanssani eri mieltä olevien ihmisten kanssa.
”Yhteiskunnallinen somevaikuttaminen edellyttää jatkuvaa itsereflektointia, omien kipupisteiden tunnistamista ja tunnustamista, sekä valmiutta kehittää itseään sekä ammatillisesti että ihmisenä.”
Yhteiskunnallinen somevaikuttaminen edellyttää jatkuvaa itsereflektointia
Yhteiskunnallinen somevaikuttaminen edellyttää jatkuvaa itsereflektointia, omien kipupisteiden tunnistamista ja tunnustamista, sekä valmiutta kehittää itseään sekä ammatillisesti että ihmisenä.
Ehkä eniten henkistä kasvua on osaltani tapahtunut siinä, että olen oppinut havaitsemaan, milloin keskustelua ei eri mieltä kanssani olevan ihmisen kanssa kannata enää jatkaa.
Joskus koin pakottavaa tarvetta työntää lusikkani jokaiseen somessa vastaantulevaan soppaan sekä vängätä ja vääntää tappiin asti. Ainoana tavoitteenani oli saada kanssani eri mieltä oleva ihminen muuttamaan mielipidettään juuri siinä hetkessä.
Onneksi olen sittemmin havahtunut ymmärtämään, ettei yksi keskustelu todennäköisestikään riitä muuttamaan ihmisen käyttäytymistä, sillä siihen johtavat muutokset ihmisen ajatus- ja arvomaailmassa eivät todellakaan tapahdu hetkessä. Oman moraalin, arvomaailman ja vakiintuneiden toimintatapojen kyseenalaistaminen siihen pisteeseen asti, että se alkaa näkyä käyttäytymisessä, on pitkä, kivulias ja massiivinen prosessi, joka ottaa aikansa.
Olen oppinut myös sen, että minun on valittava taisteluni. Minun ei tarvitse osallistua jokaiseen vastaantulevaan somevääntöön, vaan voin keskittää voimavarani muutamiin valitsemiini aiheisiin ja niitä koskeviin keskusteluihin. Tämä on mielestäni lopulta yksittäisen someviestijän rajallisten resurssien tehokkainta käyttöä, kun resurssit voi keskittää isompina könttinä muutamaan täsmäkohteseen, sen sijaan, että ne ripottelisi pikkiriikkisinä murusina sinne, tänne.
”Yhteiskunnallisena somevaikuttajana ei ole homma eikä mikään ajaa itseään piippuun ja sairaslomalle.”
Yhteiskunnallisen somevaikuttajan aivot eivät lepää
Sen lisäksi, että joka tuutissa tappiin asti vääntäminen ei missään nimessä ole hedelmällisin tapa vaikuttaa asioihin, se on myöskin todella raskasta ja henkisesti äärimmäisen kuormittavaa.
Siksi onkin ollut helpottavaa opetella skrollaamaan ohi sellaisista somekeskusteluista, joiden osalta voi luottaa siihen, että joku muu käy kyllä kirjoittamassa sinne ne tismalleen samat asiat, jotka olisin itsekin kirjoittanut.
Sen tiedostaminen, että minua ja minun kontribuutiotani ei todellakaan tarvita aina ja kaikkialla, on ollut todella vapauttavaa ja muodostunut olennaiseksi tekijäksi, mitä tulee omasta jaksamisesta huolehtimiseen.
Yhteiskunnallisena somevaikuttajana ei ole homma eikä mikään ajaa itseään piippuun ja sairaslomalle. Yhteiskunnallisen somevaikuttajan aivot kun eivät lepää. Ne raksuttavat ja tekevät töitä sekä valveilla että unissaan, 24/7.
Tämä eläinten äänitorvena toimiminen ei ole pelkkä työ tai harrastus, se on elämäntapa. Asia, jota eletään ja hengitetään joka ikinen minuutti, joka ikisellä solulla. Kun tekee töitä itselleen merkityksellisen asian parissa ja antaa sille 110 %, on todella tärkeää muistaa pitää huolta eläinten ohella myös itsestään.
Kuka saa ilmentää moraalista someraivoa ja millä perustein?
Mielestäni jokaisen yhteiskunnallisen somevaikuttajan olisi hyvä pysähtyä pohtimaan, kenelle viestini oikein on tarkoitettu, mitä haluan niiden kautta välittää ja mitä haluan niillä saavuttaa?
Vaikka oman viestintäni pääasiallinen tarkoitus onkin toki pyrkiä parantamaan eläinten hyvinvointia, on syytä huomioida, että viestieni vastaanottajat koostuvat kuitenkin yksinomaan ihmisistä. Viestieni todellinen vaikutus eläinten hyvinvointiin riippuukin siis siitä, millaisen vastaanoton ne vastaanottajien keskuudessa saavat. Tämä tarkoittaa käytännössä siis sitä, että viestini vaikuttavuus määräytyy sen mukaan, millainen vaikutus sillä on vastaanottajan asenteisiin, ja parhaassa tapauksessa myös käyttäytymiseen.
Tässä suhteessa moraalisen raivon ilmentäminen saattaa uskoakseni lisätä yhteisöllisyyden kokemusta samanmielisten välillä. On helppo liittyä joukkoon ja ryhtyä taistoon ”yhteistä vihollista” vastaan.
Mutta milloin moraalista raivoa on hyväksyttävää ilmaista ja milloin taas ei? Jos moraalista raivoa ja paheksuntaa on ok ilmaista eläinten asemaan, arvostukseen ja hyvinvointiin liittyvissä epäkohdissa, eikö sen pitäisi tasapuolisuuden nimissä olla periaatteessa yhtä hyväksyttävää esimerkiksi rokotevastaisuuden tai koronadenialisminkin tiimoilta?
Tässä vaiheessa kuitenkin korostettakoon, että mielestäni on täysin eri asia herättää misinformaatioon perustuvaa kollektiivista moraalista someraivoa, kuten koronadenialistit ja rokotteiden vastustajat tekevät, kuin tehdä sama validin tutkitun tiedon pohjalta. Tällöin moraalisen someraivon ilmaisun eettisyys ei nähdäkseni määräydy vain itse raivonpurkauksen ja sen herättämien tunteiden, vaan myös sen perusteella, millaiselle pohjalle purkaus rakentuu.
Epäeettiselle toiminnalle, kuten viher- tai humaanipesulle, ei mielestäni muutenkaan sovi antaa kansan hiljaista hyväksyntää. Demokraattisessa yhteiskunnassa vallitsee sananvapaus juuri siitä syystä, että ihmisen on lähtökohtaisesti voitava ottaa kantaa ja pystyttävä esittämään julkista kritiikkiä kokiessaan siihen tarvetta.
Epäkohdista on siis tästäkin näkökulmasta voitava räksyttää, tarvittaessa äänekkäästikin. Se on meidän kansalaisoikeutemme, hiljaisia ja äänettömiä ryhmiä, kuten muunlajisia eläimiä, koskevien asioiden osalta mielestäni jopa kansalaisvelvollisuus.
Miten voisimme hyödyntää moraalista someraivoa hyvään, ilman sen mukanaan tuomia, vihapuheen sekä mis- ja disinformaation kaltaisia lieveilmiöitä? Onko se sananvapauden puitteissa ylipäätään edes mahdollista?
”Jos emme siis voikaan päättää muiden puolesta, millaista sisältöä netissä julkaistaan, voimme kuitenkin omalta osaltamme vaikuttaa ja valita, millaista sisältöä itse tuotamme, diggailemme ja jaamme eteenpäin.”
Emme voi vaikuttaa muiden toimintaan, mutta voimme vaikuttaa siihen, miten itse toimimme
Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin diagnostiikkajohtaja Lasse Lehtonen totesi Vantaan Sanomille elokuussa 2021 antamassaan haastattelussa, että moniarvoisessa yhteiskunnassa joudutaan sietämään sitä, että [korona]denialisteja on.
Lehtonen luottaa Suomen fiksun ja koulutetun väestön kykyyn suhtautua lähdekriittisesti vastaanottamaansa tietoon, mutta peräänkuuluttaa samalla viranomaisilta selkeää ja avointa koronaviestintää, jotta ihmisten olisi mahdollista vastaanottaa totuudenmukaista ja luotettavaa koronatietoa.
Jos emme siis voikaan päättää muiden puolesta, millaista sisältöä netissä julkaistaan, voimme kuitenkin omalta osaltamme vaikuttaa ja valita, millaista sisältöä itse tuotamme, diggailemme ja uudelleenjaamme.
Eläimistäkin liikkuu somessa jos jonkinlaisia oletuksiin, uskomuksiin, subjektiivisiin kokemuksiin ja virhetulkintoihin liittyviä väitteitä, jotka omien havaintojeni mukaan esitetään melko herkästi järkähtämättöminä totuuksina, vaikka sellaisia ei oikeasti ole olemassakaan. Myös somen viihteellinen ja osin kaupallinenkin eläinsisältö perustuu joissain määrin eläimen kärsimyksellä huvitteluun, sen ihasteluun ja normalisointiin.
Eläinten hyvinvointiakin tunnutaan usein käsiteltävän sangen ihmiskeskeisestä näkökulmasta, eli pohtimalla esimerkiksi sitä, millä tavoin ja missä määrin eläimen hyvinvointia on mahdollista parantaa ihmisen ennalta asettamien raamien puitteissa. Tällöin eläimen todellinen hyvinvointi, eli sen oma subjektiivinen kokemus olotilastaan, jää toisarvoiseksi, ja auttamatta alisteiseksi eläimen syntymästä, olemassaolosta ja paikoin kuolemastakin tavalla tai toisella hyötyvän ihmisen intresseille.
Haluankin ennen kaikkea toimia vastavoimana näille eläimiin liittyville ”mukafaktoille”, eläimen kärsimyksen normalisoinnille ja eläimiin liittyvien asioiden ihmiskeskeisille käsittelytavoille. Lisäksi haluan omalla esimerkilläni kannustaa kanssaihmisiä lähdekritiikkiin ja kriittiseen ajatteluun. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että minun on toisinaan uskaltauduttava nostamaan kissa rohkeasti pöydälle, annettava julkista kritiikkiä ja ehkä siinä yhteydessä myös ilmaistava moraalista tyytymättömyyttäni.
Onko se oikein vai väärin? Vastaus riippunee varmasti hyvin pitkälti siitä, keneltä kysytään.
Onko moraalinen someraivo bensaa polarisaation liekkeihin?
Syyllistäessämme ja kritisoidessamme tahoa, joka on mielestämme tehnyt väärin, saatamme herättää negatiivisia tunteita syyllistämisen kohteessa, mutta samalla vahvistaa kanssamme samaa mieltä olevien ja kanssamme samat arvot jakavien ihmisten kokemia positiivisia tunteita.
Viestin kohdentaminen ennalta määritellylle ja rajatulle ihmisryhmälle, kuuluu toimivan ja tehokkaan markkinointiviestinnän peruspilareihin. Ei ole missään määrin kannattavaa yrittää kohdentaa yhtä ja samaa viestiä “kaikille”, sillä silloin se ei todennäköisesti tule lopulta puhuttelemaan tai koskettamaan ketään.
Käytännössä viestin kohdentamisessa olennaisinta on, että viesti koskettaa ja puhuttelee ennalta määriteltyä kohderyhmää. Kohderyhmän ulkopuolelle jäävien ihmisten ajatuksilla, mielipiteillä tai tunteilla ei siis periaatteessa pitäisi tästä näkökulmasta katsottuna olla väliä, kunhan viesti resonoi oikealla tavalla niissä ihmisissä, joille se on nimenomaisesti tarkoitettu.
Onko asia lopulta kuitenkaan aivan näin yksinkertainen ja mustavalkoinen, varsinkaan kun mennään yhteiskunnallisen vaikuttamisen, tai vaikkapa yksilön ja häntä ympäröivän yhteiskunnan toiminnan parantamiseen tähtäävän sosiaalisen, eli yhteiskunnallisen, markkinoinnin puolelle?
Onko yleisessä someympäristössä operoivalla kantaaottavalla viestijällä lähtökohtaisesti vastuu oman toimintansa mahdollisista vaikutuksista yleiseen keskusteluilmapiirin? Ruokkiiko moraalinen someraivo eri ihmisryhmien välistä vastakkainasettelua? Onko se pois asialliselta keskustelulta ja todelliselta muutokselta? Edesauttaako se ihmisten poteroitumista keskenään samanmelisten ryhmien muodostamiksi, toisistaan eristäytyneiksi kuppikunniksi?
Nykyinen yhteiskunnallinen keskusteluilmapiiri on jo valmiiksi erittäin polarisoitunut ja tulehtunut. Haluanko todella olla mukana pahentamassa tilannetta entisestään?
Jos taas ajattelisin vastakkainasettelun lisäämisen välttämiseksi pidättäytyväni kaiken julkisen kritiikin antamisesta, kokisin pettäväni ne, joille olen viimekädessä eniten vastuussa, eli eläimet.
Asioiden ja ilmiöiden tarkastelu eläinnäkökulmasta ja eläimen intressin lausuminen ääneen kun saattaa hyvinkin olla, ja usein onkin, ristiriidassa ihmisen oman intressin kanssa. Siksi asioiden ja ilmiöiden kohtaaminen eläimen vinkkelistä voi olla monelle ihmiselle lähtökohtaisestikin todella epämiellyttävä ja negatiivisia tunteita herättävä kokemus.
”Voiko tätä ylivaltaa vastaan edes taistella muuten, kuin siirtymällä lähettelemään viestejä somen sijaan vaikkapa paikallislehtien tekstaripalstoille, olettaen että sellaisia edes on enää olemassa?”
Miten voimme taistella suurten teknologiayritysten ylivaltaa vastaan?
Mielestäni on tarpeen tarkastella säännöllisesti oman toimintansa motiiveja ja pohtia, mistä ne kumpuavat. Minulle on aivan äärimmäisen tärkeää, että jokainen julkaisemani kritiikki julkaistaan siksi, että sille on mielestäni painavat syyt ja olemassa oleva tarve.
Reaktioiden kalastelu ei siis ole minulle itseisarvo, vaikka toisaalta mitä enemmän postaus tavoittaa ja puhuttelee ihmisiä, sitä enemmän sillä saattaa olla parhaimmillaan eläintenkin kannalta suotuisia vaikutuksia. Julkaisu voi olla postaajan itsensä mielestä sisällöltään kuinka timanttinen tahansa, mutta julkaisun hyödyt jäävät siitä huolimatta laihoiksi, jos kukaan ei näe sitä.
Somealustat siis suosivat postauksia, jotka herättävät ihmisissä sellaisia mahdollisimman voimakkaita tunteita, jotka näyttäytyvät runsaina somereaktioina ja uudelleenjakoina. Nämä tunteet vaikuttaisivat useimmiten olevan negatiivisia ja liittyvän juurikin esimerkiksi moraaliseen raivoon ja sen ilmaisuun.
Mitä me yksittäiset somekansalaiset sitten oikein voimme tämän asian hyväksi tehdä? Onko meidän vain hyväksyttävä, että ylikansalliset teknologiayritykset sanelevat Piilaaksosta käsin kansainvälisen poliittisen ja yhteiskunnallisen keskustelun ohella myös esimerkiksi sen, millaista sosiaali-, talous-, tai eläinpolitiittista keskustelua täällä piskuisessa Suomenmaassamme käydään? Voiko tätä ylivaltaa vastaan edes taistella muuten, kuin siirtymällä lähettelemään viestejä somen sijaan vaikkapa paikallislehtien tekstaripalstoille, olettaen että sellaisia edes on enää olemassa?
Ei tässä kai auta kuin yrittää löytää tasapaino eri tunnekokemuksista kumpuavien postausten välillä, eli muistaa kritisoinnin lisäksi siis myös kehua, kiittää ja kannustaa.
Tähän loppuun esitän kaikille eri somekanavissa surffaileville someviestinnän kuluttajille nöyrän toiveen: tarttukaa positiivisiin postauksiin samanlaisella palolla ja intohimolla kuin tartutte negatiivisiin. Se ei tarkoita, ettei kritiikkiä enää saisi esittää, tai moraalista raivoa ilmaista. Se vain tasapainottaisi tätä äärimmäisen mustavalkoista ja negatiivista keskusteluilmapiiriä, jossa tällä hetkellä sinnittelemme ja yritämme parhaamme mukaan selviytyä.
Kirjoituksessa käytetyt lähteet:
Science Alertin uutinen tutkimuksesta:
Sciencealert.com – David Nield (2021). Social Media Is Training Us to Unleash More Moral Outrage And Vitriol, Study Reveals. Julkaistu: 17.8.2021
Alkuperäinen tutkimusartikkeli (Open Access, eli ilmaiseksi luettavissa):
William J. Brady, Killian McLoughlin, Tuan N. Doan & Molly J. Crockett (2021). How social learning amplifies moral outrage expression in online social networks. Science Advances 13 Aug 2021: Vol. 7, no. 33, eabe5641, DOI: 10.1126/sciadv.abe5641. https://advances.sciencemag.org/content/7/33/eabe5641
Sosiaalinen, eli yhteiskunnallinen, markkinointi:
Bayrak G.Ö. (2013) Social Marketing. In: Idowu S.O., Capaldi N., Zu L., Gupta A.D. (eds) Encyclopedia of Corporate Social Responsibility. Springer, Berlin, Heidelberg. https://doi.org/10.1007/978-3-642-28036-8_164
Helena Tukia, Kaarina Wilskman ja Marko Lähteenmäki, toim. (2012). Sosiaalisen markkinoinnin ABC. THL 2012
soste.fi (n.d.). Yhteiskunnallinen markkinointi – Järjestöopas
HUSin diagnostiikkajohtaja Lasse Lehtosen haastattelu:
vantaansanomat.fi – Mikko Välimaa (2021). Miten Suomi selviää, kun verkossa toimivat ”antivakserit” kiihdyttävät väärän koronatiedon levittämistä? – Kriitikkojen arvostelemaksi itsekin joutunut Hus-johtaja Lasse Lehtonen luottaa kansan fiksuuteen. Julkaistu: 12.8.2021
Joitain kirjoituksia markkinointiviestinnän kohderyhmän määrittelyn ja rajaamisen tärkeydestä:
s-com.fi – Tuomas Pitkänen (2019). Miten tunnistaa yrityksesi kohderyhmä? Julkaistu: 24.4.2019
kupli.fi – Mari Orpana (n.d.). Mikä on yrityksesi kohderyhmä?
markkinointiakatemia.fi – Jari Lindholm (2018). Markkinoinnin perusleiri – Näin laitat yrityksesi markkinoinnin kuntoon. Julkaistu: 19.11.2018
Tunteiden rooli ihmisen käyttäytymismuutoksessa:
Tamzin Furtado (2021). Welfare problems of flat-faced dogs – can we ever solve them? Human barriers to change. Welfare problems of flat-faced dogs – can we ever solve them? APDAWG meeting 23.2.2021. Luentotallenne, julkaistu: 1.3.2021. Kohdassa: 1:05:11-1:21:28
Lue myös: Millaista eläinkuvaa välität?