Kuva: unsplash.com.
HUOM! Käytän kirjoituksen kuvituksena poikkeuksellisesti brakykefaalisten koirien kuvia, sillä aihe koskettaa niitä hyvin läheisesti. Noudatan Suomen eläinlääkäriliiton suositusta ja pidättäydyn muutoin käyttämästä sairaiksi jalostettujen koirien kuvia viestinnässäni.
Osallistuin 23.2.2021 britannialaiseen UK Centre for Animal Law’n ja All-Party Parliamentary Dog Advisory Welfare Groupin (APDAWG) tuottamaan verkkotapahtumaan aiheesta Welfare problems of flat-faced dogs – can we ever solve them?
Kyseessä oli erittäin mielenkiintoinen nelituntinen eri alojen asiantuntijoiden puheenvuoroja brakykefaalisten koirien ahdingosta. Aiheen käsittely jatkuu Eläimellistä viestintää -podcastissa.
Englanninbulldoggi vuonna 1904 julkaistusta Joseph Franklin Perryn kirjoittamasta kirjasta Kennel secrets : how to breed, exhibit, and mannage dogs. Kuvan koiralla on havaittavissa monia nykybulldogillekin leimallisia ulkomuodon piirteitä, kuten brakykefaalinen kallonmuoto sekä kapeat ja ahtaat sieraimet.
Kuva: Wikimedia Commons
Ääribrakykefaaliset koirat ovat olleet suosittuja lemmikkejä Euroopassa 1700-luvulta lähtien. Niiden terveysongelmatkin ovat olleet tiedossa jo yli 120 vuotta. Siitä huolimatta brakykefaaliset koirarodut ovat yksi toisensa jälkeen ajautuneet umpikujaan, josta voi olla käytännössä mahdoton rimpuilla ulos.
Miten tähän tilanteeseen on päädytty? Voiko vallitsevasta tilanteesta selvitä ehjin nahoin? Millainen tulevaisuus brakykefaalisia koiria odottaa?
Lämpöhalvaus, lyttykuonojen vitsaus kautta aikojen
Koirien rotutyypillisten sairauksien historiaa tutkinut Alison Skipper King’s Collegesta Lontoosta piti APDAWGn tapahtumassa puheenvuoron brakykefaalisten koirien terveysongelmien historiasta.
Hän aloitti kertomalla Lontoon Sunderlandissa vuonna 1900 asuneesta Fred Taylorista. Taylor oli varakas nuori mies, jonka perhe oli rikastunut hiiliteollisuudella. Hän pukeutui tyylikkäästi ja omisti auton, joka oli tuohon aikaan vain harvojen etuoikeus. Lisäksi Taylor kasvatti bulldoggeja, jotka olivat erittäin muodikkaita.
Koiranäyttelyt olivat 1900-luvun alussa niin ikään muodikkaita, ja paljon suositumpia kuin nykyään. Taylorkin näyttelytti bulldoggejaan ja käytti niihin nykyrahassa mitattuna kymmeniä tuhansia puntia.
Kuvassa kapteeni G.E.A. Holdworthin omistama englanninbulldoggiuros Sir Anthony. Kuva on vuonna 1889 ilmestyneestä kirjasta Dalziel’s British Dogs.
Kuva: Wikimedia Commons
Aikalaistensa tavoin Taylorilla oli tapana lähettää bulldoggejaan junalla eri puolille Britanniaa. Hän laittoi koirat laatikoihin kuljetusta varten. Laatikot nostettiin junaan Sunderlandin asemalla ja joku kävi noutamassa koirat junasta matkan toisessa päässä. Eräänä kesäkuisena päivänä vuonna 1900 Taylor pani jälleen kolme palkittua huippubulldoggiaan junaan ja lähetti ne Sunderlandin asemalta King’s Crossiin. Kun koiria tultiin noutamaan määränpäässä, ne löydettiin kuolleina kuljetuslaatikoistaan.
Vastaavanlaisia esimerkkejä löytyy lähempääkin: kesäkuussa 2020, eli melkolailla tasan 120 vuotta Sunderlandin tapahtumien jälkeen, Ukrainasta lähetettiin kaikkiaan 500 ranskanbulldoggia Kanadaan. Niistä 38 kuoli lentomatkan aikana.
Molemmissa tapauksissa koirakuolemien syyt olivat samat: huonosti ilmastoidut kuljetuskopat, koirien brakykefaalisen kallonmuodon aiheuttamat lämmönsäätelyongelmat ja niiden seurauksena syntynyt lämpöhalvaus.
Tämä kuva niin ikään kapteeni Holdworthin omistamista englanninbulldogeista löytyy vuonna 1881 Lontoossa painetusta, Vero Shawn kirjoittamasta kirjasta The Book of The Dog.
Kuva: Wikimedia Commons
Brakykefaalisten koirarotujen ongelmat eivät ole yksinkertaisia
Alison Skipper korostaa, etteivät brakykefaalisiin koirarotuihin liittyvät ongelmat ole yksinkertaisia, eikä niihin todennäköisesti ole olemassa yksinkertaista ratkaisua.
Aluksikin, vetoava ulkomuoto saa ihmiset tykästymään näihin sairaiksi jalostettuihin koiriin. Ihmiset pitävät niitä söpöinä, luultavasti osittain niin kutsutun söpöysfaktorin vaikutuksesta. Söpöysfaktori saa meidät ihastumaan lyttykuonoihin niiden ihmisvauvaa muistuttavien kasvonpiirteiden takia.
Brakykefaalisten ja meihin ihmisiin söpöysfaktorillaan vetoavien ulkomuodon piirteiden taustalla vaikuttaa kuitenkin biologia, joka tekee koirista sairaita. Tämä puolestaan tekee ihannoimistamme koiran ulkomuodon piirteistä ongelmallisia.
Brakykefaalisiin koiriin vahvasti liittyvä kuluttaminen ja kaupallinen toiminta ovat kuitenkin osaltaan ylläpitämässä rotujen kysyntään ja tarjontaan liittyvää kierrettä. Sen lisäksi, että rakastamme näitä söpöjä lyttynaamoja itsessään, rakastamme niihin liittyviä oheistuotteita.
Louis-Michel van Loon maalaama kuva prinsessa Ekaterina Dmitrievna Golitsynasta vuodelta 1759. Prinsessan sylissä on mopsi, jonka ulkona roikkuva kieli on merkki koiran ääribrakykefaalisesta kallonmuodosta. Lisäksi koiran korvat ovat ajalle tyypilliseen tapaan typistetyt, mikä korostaa koiran pään pyöreyttä.
Kuva: Wikimedia Commons
Brakykefaalisten koirarotujen ongelmat eivät ole uusia
Mopsit olivat ylhäisön suosiossa jo 1700-luvulla, jolloin aristokraattinaiset pitivät niitä lemmikkeinään. Aikalaislähteiden mukaan nämä naiset lässyttivät koirilleen ja kohtelivat niitä kuin leluja tai ihmisvauvoja.
Lisäksi lyttykuonojen ympärillä pyöri jo tuolloin iso oheistuotebisnes, sillä mopsiaiheinen posliinikeramiikka oli erittäin suosittua. Koirat esitettiin näissä 1700-luvun mopsiaiheisissa koriste-esineissä usein karikatyyrimäisinä ja liioiteltuina, aivan kuin nykyajan brakykoiria esittävissä oheistuotteissakin.
Mopsi oli 1700-luvulla muodikas ja suosittu koristeaihe. Aikakauden koriste-esineissä mopsit esitettiin usein karikatyyrimäisinä ja liioiteltuina hahmoina samaan tapaan kuin nykyajan oheistuotteissakin.
Kuvassa saksalaisen Meissenin posliinitehtaan noin vuonna 1740 valmistama koriste-esine.
Kuva: Wikimedia Commons
120 vuotta terveyshuolia
Brakykefaalisen ulkomuodon aiheuttamiin terveysongelmiin havahduttiin 1900-luvun alussa (joidenkin lähteiden mukaan 1800-luvun lopulla), oletettavasti ensimmäistä kertaa. Tuon ajan brittiläisessä bulldoggiyhteisössä tiedettiin, että bulldogin ulkomuoto oli jalostuksen seurauksena muuttunut merkittävästi sitten 1800-luvun puolivälin. Jotkut bulldoggikasvattajat olivat erittäin huolissaan tästä kehityssuunnasta, ja uudentyyppisten, entistä lyhytkuonoisempien, lyhythäntäisempien ja käyräselkäisempien koirien terveysongelmista. Myös Fred Taylorin bulldogeilla oli omat ongelmansa: ne kuolivat lämpöhalvaukseen kesähelteillä, kärsivät synnytysvaikeuksista ja niillä oli tavallista lyhyempi elinikä. 1900-luvun alun bulldoggi-ihmiset väittelivätkin aktiivisesti keskenään, mitä asialle oikein pitäisi tehdä.
Näitä uudenlaisia ääribrakykefaalisia bulldoggeja vietiin myös Amerikkaan ja niistä maksettiin kovia summia. Eräästäkin Amerikkaan viedystä bulldogista tiedetään maksetun satasen, mikä tekee nykyrahassa 116 000 puntaa! Ei siis ihme, että näitä arvokkaita koiria haluttiin käyttää jalostukseen, olihan niihin satsattu valtavasti. Uudenlaisista bulldogeista tulikin nopeasti ulkomuodoltaan liioittelemattomampaa alkuperäistä bulldoggityyppiä suositumpi.
Yllä englantilainen bulldoggi vuodelta 1859, alla englanninbulldoggi vuodelta 1900. Englantilaisen bulldogin tyyppi muuttui jalostuksen seurauksena voimakkaasti muutamassa vuosikymmenessä.
1900-luvulle tultaessa bulldoggien muuttunut ulkomuoto ja koirien heikentynyt terveydentila herättivät suurta huolta bulldoggiyhteisössä.
Kuvat: Wikimedia Commons
Vastakkainasettelun laiha lopputulos
Brittiläiset eläinlääkärit innostuivat ottamaan kantaa sairaiksi jalostettujen koirien tilanteeseen vasta vuonna 1962. He tekivät suuren mediakampanjan myötä näyttävän ulostulon, joka näkyi ja kuului lehdistön lisäksi myös radiossa ja televisiossa. Ulostulo ei liittynyt ainoastaan brakykefaalisiin koiriin, vaan rotutyypillisiin sairauksiin ylipäätään.
Eräs eläinlääkäri kritisoi koirankasvattajia kovaan ääneen, eikä säästellyt sanojaan. Hänen suhtautumisensa sairaiden koirien kasvattamiseen ja kasvattajiin oli suorastaan vihamielinen. Hän sai sanomisilleen kyllä paljon julkisuutta, mutta vaikutus rotukoirien terveysasioiden edistämiseen jäi laihaksi. Koirankasvattajat kun ärsyyntyivät ja loukkaantuivat eläinlääkärin sanomisista niin pahasti, ettei kampanja lopulta johtanut hedelmälliseen yhteistyöhön brakykefaalisten koirarotujen terveystilanteen parantamiseksi.
Kolme bulldoggia vuodelta 1892. Kuva on Wesley Millsin kirjoittamasta, New Yorkissa julkaistusta kirjasta The dog in health and in disease, including his origin, history, varieties, breeding, education, and general management in health, and his treatment in disease.
Kuva: Wikimedia Commons
Mitä historia voi meille opettaa?
Skipper sanoo, että ensimmäinen asia, jonka voimme oppia historiasta on: asia ei ole yksinkertainen. Emme siis voi vähätellä söpöyden ja kaupallisen kiehtovuuden voimaa. Emme myöskään voi olettaa 250 vuotta vallinneiden asioiden muuttuvan hetkessä, viakka kuinka haluaisimme.
Jos olet kasvattaja, Skipper sanoo, muista, että sinä muovaat rotusi tulevaisuuden. Bulldoggikasvattajat olivat 120 vuotta sitten huolissaan siitä, millaisen perinnön he jättävät tuleville sukupolville. Noh, me tiedämme, millaisen perinnön he jättivät. Millaisen perinnön sinä, 2020-luvun koirankasvattaja, puolestasi haluat jättää seuraaville sukupolville? Se on kiinni sinusta.
Skipper muistuttaa meitä siitä, että kasvattajat tekevät kaiken kasvatustyön. Voimme siis saada muutosta aikaan vain vaikuttamalla kasvattajiin. Nykyilmapiiri on polarisoitunut, vaikka esimerkki 1960-luvultakin osoittaa, ettei vastakkainasettelu todennäköisestikään johda parhaaseen mahdolliseen lopputulokseen.
Skipper kokeekin polarisoitumisen isona ongelmana brakykefaalisten koirarotujen terveydentilan parantamisessa. Hänen mukaansa tilanne on tällä hetkellä pahempi kuin koskaan, sillä ihmiset ovat sosiaalisen median myötä jakautuneet omiin siiloihinsa ja alkaneet elää omissa kuplissaan vain samanmielisten ihmisten kanssa keskustellen. Skipper on kuitenkin vahvasti sitä mieltä, että meidän tulisi keskustella ennen kaikkea niiden ihmisten kanssa, jotka ovat kanssamme eri mieltä, jotta voimme saada todellista muutosta aikaan.
Ovatko brakykefaalisten koirarotujen ongelmat ratkaistavissa? Eivät, vastaa Skipper, mutta ne ovat kyllä vähennettävissä. Ongelmien vähentämiseen hänellä on yksi konkreettinen ratkaisu: enemmän dialogia, vähemmän vastakkainasettelua.
Lähde: Alison Skipper MRCVS, Department of History, King’s College London: Welfare problems of flat faced dogs – can we ever solve them? Luentoesitys 23.2.2021.
Lue myös: Söpöyden hinta ja Lainsäädännöllä sairaiden lemmikkieläinten jalostusta vastaan