Kuva: Ari K. / Kuvituskuva
YLE:n Pikku Kakkosessa pyörivän ja YLE Areenastakin löytyvän Olivia-animaatiosarjan tuorein Olivia kouluttaa kissaa -jakso ilmestyi Areenaan 30.3.2020. Valitettavasti kyseinen jakso osoittautui eläimiin ja kissoihin liittyvän sisältönsä osalta täysin ala-arvoiseksi ja sai pohtimaan, miksi tällaisia ohjelmia nykyään enää ylipäätään tehdään, saatika koetaan tarpeellisiksi esittää lapsille?
Olivia kouluttaa kissaa -jakson tapahtumat alkavat siitä, kun Olivia ja hänen luokkakaverinsa rehentelevät toisilleen, millaisia temppuja ja taitoja heidän lemmikkieläimensä osaavat. Seuraavana päivänä oppilaat tuovat lemmikkieläimensä mukanaan kouluun, eläinten välistä temppu- ja taitokilpailua varten.
Olivian luokkakavereilla on mukanaan erilaisia eläimiä freteistä gekkoihin. Fretti pääsee jossain vaiheessa karkuunkin ja säikähtänyttä eläintä jahdataan ympäri luokkaa huudon ja kiljahtelun säestyksellä.
Eläinten hyvinvoinnin näkökulmasta on kestämätöntä, että toisilleen tuntemattomat eläimet tuodaan äkkiarvaamatta ja oletettavasti ilman perusteellista ennakkototuttamista samaan vieraaseen tilaan keskenään. Kaiken kukkuraksi niitä vielä säikytellään jahtaamalla ja huutamalla.
Eläinten hyvinvoinnin näkökulmasta on kestämätöntä, että toisilleen tuntemattomat eläimet tuodaan äkkiarvaamatta ja oletettavasti ilman perusteellista ennakkototuttamista samaan vieraaseen tilaan keskenään. Kaiken kukkuraksi niitä vielä säikytellään jahtaamalla ja huutamalla, eikä paikalla oleva opettaja puutu tilanteeseen millään tavalla.
Jaksossa olisi ollut täydet edellytykset tuoda eri eläinlajeja, niiden ominaisuuksia ja tarpeita esille eläinlähtöisesti ja herättää lapsikatsojissa empatiaa muunlajisia eläimiä kohtaan. Tässä asetelmassa eläimet näyttäytyvät kuitenkin sioiksi naamioitujen ihmislasten leikkikaluina, eivät tuntevina ja kokevina yksilöinä, joiden hyvinvointiin tulisi kiinnittää huomiota.
Kyllä, tiedostan kyseessä olevan animaatioeläinten, jotka eivät kärsi kohtelustaan. Siitä tässä ei olekaan kyse. Olen ennen kaikkea huolissani siitä, millaista eläinkuvaa tämä eittämättä jossain määrin kasvatukselliseksi tarkoitettu televisio-ohjelma antaa lapsikatsojilleen ja miten ohjelman välittämä viesti heijastuu siihen, millaisiksi heidän asenteensa eläimiä kohtaan muodostuvat. Onko pedagogisessa mielessä suotavaa, että eläinten pelottelu ja jahtaaminen sekä niiden altistaminen stressille esitetään myönteisessä ja kritiikittömässä valossa?
Tässä olisi ollut tuhannen taalan paikka näyttää lapsikatsojille, kuinka kissaa koulutetaan onnistuneesti ja aikuisen ohjauksessa. Sen sijaan käsikirjoittaja on päättänyt ruokkia virheellistä kuvaa kissasta laiskana eläimenä, jota ei voisi kouluttaa. Jostain syystä hän on halunnut siirtää tämän käsityksen lastenohjelman muodossa myös uusille sukupolville.
Ei kissa kiitoksetta laula
Jaksossa kurkistetaan myös Olivian kotiin. Siellä Olivia yrittää kouluttaa kissaansa Edviniä tekemään temppuja, joita hän voisi esittää kissansa kanssa luokan edessä. Edvin ei osoita minkäänlaista mielenkiintoa Oliviaa kohtaan, vaikka hän kuinka maanittelee ja houkuttelee sitä. Olivian äiti toteaa tähän, että sellaisia ne kissat ovat, tekevät mitä itse haluavat.
Tässä olisi ollut tuhannen taalan paikka näyttää lapsikatsojille, kuinka kissaa koulutetaan onnistuneesti ja aikuisen ohjauksessa. Sen sijaan käsikirjoittaja Patricia Resnick on päättänyt ruokkia virheellistä kuvaa kissasta laiskana eläimenä, jota ei voisi kouluttaa. Jostain syystä hän on halunnut siirtää tämän käsityksen lastenohjelman muodossa myös uusille sukupolville.
Kokonaisuutta ei pelasta edes jaksossa omistajansa kanssa esiintyvä Veronica-kissa, joka suorittaa temppuja ketterästi ja tuosta noin vain. Veronican omistaja Ronja ei kehu tai palkitse kissaansa millään tavalla sen tekemistä tempuista. Tämä jättää katsojan siihen käsitykseen, että kissa tekisi temppuja kuin robotti ja että sen oppimiskyky – tai oppimiskyvyn puute – olisi synnynnäinen ja ihmisen toiminnasta riippumaton ominaisuus.
Kun Edvin lopulta oppii temppuja, ei tosin Olivialta vaan Ronjan koiralta, siitä tuleekin yhtäkkiä ”ihmekissa”, jonka myötä Olivia ilmoittaa äidilleen haluavansa isona kissankouluttajaksi. Samalla hän esittää kuitenkin toiveen uuden kissan hankkimisesta, vihjaten, ettei Edvin edelleenkään sopisi koulutettavaksi.
Syntyy mielikuva, jonka mukaan kissan tulisi mukautua käytökseltään ihmisen toimintaan, eikä päinvastoin. Mielestäni tämä on vaarallinen lähtökohta ihmisen ja eläimen väliselle dialogille, sillä eläin tullan helposti ahtaneeksi ennalta määrättyyn muottiin, johon se ei välttämättä sovi ja esittäneeksi sille vaatimuksia tavoilla, joita sillä ei ole mahdollisuutta ymmärtää. Nähdäkseni eläintä kouluttavan ihmisen tulisikin olla valpas, tarkkailla eläintä ja sen käyttäytymistä sekä selvittää sen lajityypilliset ja yksilölliset mieltymykset. Ihmisen tulisi myös joustaa ja mukauttaa oma toimintansa vastaamaan eläimen ominaisuuksia ja tarpeita, jotta eläin tulisi kuulluksi ja ihmisen eläimelle kohdistama viesti eläimen taholta ymmärretyksi. Tämä ei kuitenkaan tule Olivia kouluttaa kissaa -jaksossa millään tapaa ilmi, vaan eläimen arvon annetaan ymmärtää määräytyvän ensisijaisesti sen mukaan, kuinka hyvin eläin onnistuu täyttämään ihmisen ennalta määrätyt ja joustamattomat odotukset.
Olivia kouluttaa kissaa harmittaa minua erityisesti siksi, että YLE 2 ja Pikku Kakkonen ovat tuottaneet ja esittäneet laadukkaitakin eläinohjelmia, jossa kissat esitetään oppivaisina ja ihmisen kanssa kommunikoivina yksilöinä.
Olivia kouluttaa kissaa harmittaa minua erityisesti siksi, että YLE 2 ja Pikku Kakkonen ovat tuottaneet ja esittäneet laadukkaitakin eläinohjelmia, kuten Kissat-sarjan (2016)*, jossa kissat esitetään oppivaisina ja ihmisen kanssa kommunikoivina yksilöinä. Onkin surullista, että Kissat-sarjan kissamyönteinen viesti vesitetään täysin tämän Olivia-jakson myötä.
Saamani käsityksen mukaan monet vanhemmat luottavat siinä määrin Pikku Kakkosessa esitettävien ohjelmien laatuun, että antavat lastensa katsoa Pikku Kakkosta ilman aikuisen välitöntä läsnäoloa. Vähintä mitä Pikku Kakkonen voi tehdä ollakseen tämän luottamuksen arvoinen, on huolehtia siitä, että esittämiensä lastenohjelmien sisältö on tiedoiltaan ajantasaista, eikä kannusta lasta eläinten kaltoinkohteluun tai muuhun kyseenalaiseen toimintaan.
Ymmärrän, että kyseessä on ostettu kansainvälinen sarja, jonka jaksot ovat mitä ovat. Peräänkuulutankin Pikku Kakkosen ohjelmahankinnoista vastaavilta ihmisiltä erityistä tarkkuutta ja huolellisuutta lapsille suunnatun ohjelmatarjonnan sisältöä koskevissa päätöksissä.
* Meillä on oma jakso Kissat-sarjassa, mutta se ei ole syy, miksi nostin sen esille. Olen aidosti hyvilläni sarjan tavoitteesta esittää kissat yksilöinä ja mielestäni sarja onnistui siinä varsin hyvin.
Lue myös: Kissan koulutus kunniaan